Kiiminki kymmenen parhaan joukossa lapsiystävällisyydessä! Hienoa!

TNS Gallupin valituille paloille tekemän tutkimuksen mukaan meidän ikioma Kiiminkimme on kymmenen parhaan joukossa mitattaessa maamme lapsiystävällisimpiä kuntia. Perheemme asui vielä viime talvena Raksilassa Oulun ydinkeskustassa joten omakohtaista vertailupohjaa on tutkimuksessa huonosti sijoittuneisiin isoihin kaupunkeihin.TNS Gallupin mukaan seuraavia asioita pidettiin tärkeimpinä kriteereinä:

Lapsiperheille tärkeimpinä kriteereinä pidettiin muun muassa kohtuuhintaisia asuntoja, koulutuksen tarjontaa, alhaista rikollisuutta sekä muiden lapsiperheiden läsnäoloa.

Meidän muuttopäätökseemme vaikutti erityisesti asuntojen halvempi hintataso ja koettu turvallisuus. Olimmehan täällä käyneet jo vuosikaudet “anoppilassa” ja mummolassa. Ostettuamme mummolan itsellemme kyllä ensitöiksemme kunnostimme varastojen ja autotallin lukot. Isovanhemmat eivät pitäneet ovia lukossa – ei kuulemma tarvitse! Vakuutusyhtiön mielestä kyllä tarvitsee, jos joku “pahis” käy pöllimässä varaston tyhjäksi tavarasta ei korvauksia tule vaikka kuinka väittäisi alueen olevan turvallinen.

Pyöräillessäni töistä kotiin mietiskelin hieman sitä, mikä Jäälistä ja Kiimingistä tekee lapsiperheiden kannalta niin oivallisen. Otin näkökulmaksi pikku-Jarin, joka reilu kaksikymmentä vuotta sitten viipotti vastaavissa maisemissa Raahessa Honganpalon alueella. Muistikuvani omasta lapsuudesta vastaavat hämmästyttävällä tavalla nykyistä elämäämme Jäälissä.

Asuimme 120m2 omakotitalossa kumpuilevalla mäntykankaalla. Alueella oli useita pieniä lampia ja tiheä polkuverkosto metsässä. Kaupunki ei ollut rakentanut alueelle kaavassa merkittyjä pyöräteitä, ne tulivat pääosin vasta vuosituhannen vaihteessa. Koulut yläaste ja lukio mukaanlukien sekä kirjasto ja terveysasema olivat kivenheiton päässä. Honganpalo oli n. 10 kilometrin päässä Raahen keskustasta. Mikäs siellä oli asustellessa.

Kavereita oli runsaasti, olihan miltei kaikki asukkaat muuttaneet alueelle 1970-luvun lopulla Rautaruukin rekrytoidessa tuhansia työntekijöitä kymmenessä vuodessa (ihan kuin Nokia Oulun seudulla).Naapureiden kanssa leikittiin vuodenaikaan sovitettuna mitä moninaisempia leikkejä ulkosalla, liikenteestä ei ollut hyvän asemakaavoituksen vuoksi juurikaan vaaraa. Pyörällä “rossailtiin” metsässä, lammilla seilailtiin styrox-lautoilla ja pimeän tullen seikkailtiin lähimetsissä taskulamppujen kera. Honganpalossa oli kaikki mitä lapsiperhe voi turvalliseen arkeen tarvita. Mielestäni Jäälissä on myös.

Onnea Kiimingille hienosta tuloksesta tässä vertailussa!

Kommentoin Facebookissa toivetta saada lisäresursseja ennaltaehkäisevään työhön (case kauhajoki)

Facebookkia katselin tässä illan ratoksi ja siellä silmään pisti juuri perustettu ryhmä “Valtio satsaamaan ennaltaehkäisevään oppilashuoltotyöhön!” . Mielestäni asia on erinomaisen tärkeä – veriteot pitää nyt kertakaikkiaan saada loppumaan. Provoisoiduin kuitenkin asiaa Facebookissa kommentoimaan, sillä mielestäni pelkkä viranomaisten lisäresurssointi ei muuta yhteiskuntamme syviä virtauksia. Mielestäni ongelma on perhetasolla. Alla olevassa lainauksessa on kirjoitukseni Facebookin keskustelusta:

Taisipas olla Ilta-Sanomat josta luin tähän liittyvän kolumnin. Siinä kirjoitta ilmaisi huolensa rakenteiden hyvinvoinnista, mutta hoidettavien pahoinvoinnista. Vaikka julkisen sektorin ennaltaehkäisevää työtä resurssoitaisiin kuinka voivat hoidettavat silti jäädä tavoittamatta. Mielestäni emme voi ulkoistaa tätä ongelmaa valtiolle – meidän on kertakaikkiaan muututtava yksilöinä, perheinä ja yhteisöinä suuntaan jossa omien itsekkäiden urapyrkimysten sijaan pysähtyisime kuuntelemaan mitä lapsillemme ja niiden kavereille oikein kuuluu ja miten heillä menee. Pitääkö perheen isille ja äideille lailla säätää ylityökielto että pelkkä tietokone ja jääkaappi ei kouluikäisiä kotona hoitaisi?