Paneelissa kuultua ja nähtyä: jokainen päätös on hyvinvointipäätös

Valmistauduin erittäin huolellisesti  sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton järjestämään kunnallisvaalipaneeliin, joka pidettiin Oulussa keskiviikkona. Paneeliin oli kutsuttu kaikista keskeisimmistä puolueista kaksi osallistujaa, joista yksi Oulusta ja toinen jostain ympäristökunnasta.

Voin rehellisesti myöntää että en tuntenut aihepiiriä lainkaan ennen kutsua tähän paneeliin. Tiesin vain, että paneeli liittyy jotenkin kolmannen sektorin (eli järjestökentän) ja sosiaali- ja terveystoimen asioihin. STKL ry. paljastui todella merkittäväksi integraattoriksi huikean suuren järjestökentän, kuntien ja valtion välillä. Opin myös sen, että jokainen päätös on hyvinvointipäätös.

Tuleeko kuntalainen kuulluksi? Ainakin kallioparkista kuultiin

Paneelin teemana oli: “tuleeko kuntalainen kuulluksi?” johon liittyvään kysymykseen kanssaehdokkaat ehdottivat internetin laajempaa hyötykäyttöä asioiden esilletuomiseksi. Itse näkisin internetin käytön kaksisuuntaisena, meidän tulisi käyttää sitä myös kuntalaisten heikkojen signaalien (ideoiden) kaappamiseen ja päätöksiin kohdistuvien mielipiteiden keruuseen. Nykyaikaiset sosiaalisen webin palvelut mahdollistaisivat todella innovatiivisia tapoja parantaa kuntalaisten kuulemista ja mielipiteiden huomioon ottamista

Koska jokainen päätös on hyvinvointipäätös, kaivettiin kallioparkki tottakai esille sekä puheenjohtajan että yleisön toimesta. Minä protestoin äänekkäästi kysymyksen relevanssia paneelin teeman kannalta, mutta joidenkin kanssaehdokkaiden ja yleisön edustajien mukaan se oli tärkeä (itse kannatan kallioparkkia, mutta en siihen liittyvää populismia). No, populistisimmat panelistit pääsivät sitten vuodattamaan krokotiilinkyyneleitä siitä kuinka ne vanhukset laitetaan sitten luolastoon ja kuinka se voi täyttyä vedellä ja muuta vastaavaa. O tempores o mores, eikös meillä ole nyt mitään tärkeämpää keskusteltavaa tällaisessa paneelissa kui kallioparkki? Pääsimme kyllä lausumaan kantamme vankilasta/mielenterveyshuollosta vapautuneiden työkuntouttamiseen, kuulovammaisten asemaan, nuorisotyöttömyyteen ja muuhun tärkeään, mutta ylitse kaiken meni kuitenkin tämä kysymys kallioparkista!

Missä oli keskustelu lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja esim. suurten koulujen mahdollisista haittavaikutuksista?

Minua hämmästyttää miten emme sivunneet lainkaan a) pienten kyläkoulujen lakkauttamista b) suurten koulutehtaiden rakentamista (esim. Oulun 1500 oppilaan koulu)) c) nuorten pahoinvointia d).. Moni tärkeämpi asia jäi tämän tunteita herättävän ja asiaperusteiltaan ajat sitten irronneen kallioparkin ruotimiseen ja Oululaisten ehdokkaiden riitelyyn kuka valtuustossa on sanonut mitäkin siitä. Vihreä ehdokas käytti aikaa myös kansalaispalkan esittelyyn, miten se nyt liittyneekään kunnallisvaaleihin.

SKTL:n toimittama materiaali ja heidä nettisivuiltaan löytyneet tiedot olivat itselleni ehkä hyödyllisempiä kuin itse paneeli 😉 Valtaosa ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista päätöksistä tehdään sosiaali- ja terveysalan ulkopuolella. Itse asiassa ihmisten hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä tekevät kaikki kuntapäättäjät. Kaikki kaavapäätökset, liikennepolitiikka, yhdyskuntasuunnittelu, nuorisotilat ja nuorten osallisuus, lähikaupat, katuvalaistus, kouluruokailu jne. ovat päätöksiä joilla voi tukea ihmisten vuorovaikutusta, vähentää yksinäisyyttä, tukea terveellisiä elämätapoja ja ennaltaehkäistä passivoitumista tai sairastumista.

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi osana suunnittelua ja päätöksentekoa?

SKTL:n mukaan päätösten ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin tulisikin olla oleellinen osa suunnittelua ja päätöksentekoa. Uskallan epäillä, että tällaisia arviointeja ei juurikaan vielä tehdä? Nuorisojärjestö Allianssi lähetti sähköpostiin eilettäin uutiskirjeen kaikille “lasten ja nuorten valtuutetun” seinätaulun allekirjoittaneille. Uutiskirjeessään Allianssi muistuttaa uudesta lastensuojelulaista, jonka mukaan kuntien johdon tehtävänä on arvioida paikallisesti lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien ja korjaavien palveluiden kokonaisuutta. Uuden lastensuojelulain mukaan valtuuston tulisi hyväksyä talousarvioon sidottu lasten hyvinvoinnin suunnitelma. Millainen toimiva lasten hyvivoinnin suunnitelma oikein olisi? Siinä on tulevalle valtuustolle mietittävää. Yhtenä työkaluna voisi toimia lapsivaikutusten arviointi, jonka avulla lasten mielipiteitä peruspalveluista yhtenä niiden suurimpana käyttäjänä voidaan kartoiitaa. Lapsivaikutusten arviointia ei vain ilmeisesti pidetä kovinkaan arvokkaana, lasten mielipidettä siis. Tästä esimerkkinä olkoot Ouluun suunniteltu suurkoulu, josta vaadittiin tehtäväksi tällainen arviointi. Virkamiehet eivät nähneet mokomalle tarvetta.

Koulumaailmaan sijoittuneet dramaattiset tapahtumat ja lisääntyvien kuntaliitosten myötä muuttuvat kuntarakenteet entisestään korostavat tarvetta lapsivaikutusten analyysille. Lapset ja nuoret tulee ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä! Ja nuoret tulee myös sitouttaa mukaan tekemään niitä päätöksiä!

Advertisements

Onko koulu lapsia vai opettajia varten? – Lea Pulkkisen lausuntojen pohdiskelua

Jo viikko sitten Professori Lea Pulkkinen otti voimakkaasti kantaa koululaitoksemme nykytilan ongelmiin julkaisemallaan tiedotteella: Nuorisopsykiatriaan panostaminen ei estä hirmutekoja (3.10.2008). Hänen mukaansa Kauhajoen ja Jokelan kaltaisia kriisejä ei ehkäistä lisäämällä varoja nuorisopsykiatriaan. Pääviesti Pulkkisen kannanotossa on se, että suomalaista koululaitosta on kehitetty opettajien, ei oppilaiden hyvinvoinnin näkökulmasta.

Pulkkisen mielestä nyt olisi ryhdyttävä ennakkoluuttomasti muuttamaan niitä rakenteita, jotka aiheuttavat pahoinvointia. Pisa-tutkimuksella paistattelu voidaan unohtaa, sillä tutkimus ei kiinnitä huomiota ongelmiin.

– Siinä on jäänyt esimerkiksi huomaamatta lasten oma viesti siitä, että suomalaiset lapset eivät pidä koulusta, muistuttaa Pulkkinen.

Koululaitos ei Pulkkisen mielestä kaipaa lisää kuraattoreita ja psykologeja vaan paremman opetussuunnitelman. Pulkkisen mukaan nykyisessä koulussa lapset eivät löydä omia vahvuuksiaan: liian moni joutuu kokemaan epäonnistumista ja jää syrjään. Olen täysin samaa mieltä. Tätä asiaa pohdiskeltiin myös Ylen Ykkösamuussa, jossa eräänä arkiaamuna opetushallituksen edustaja, rehtori ja opettaja keskustelivat taito ja taideaineiden asemasta nykykoulussa – yhtenä näkökulmana oli myös Pulkkisen lausunnot. Heidän mukaansa ongelmana on ns. valinnaisten aineiden vähentäminen jo lama-aikana ja jättäminen samalle tasolle. Samaan tulokseen on tullut myös Pulkkinen:

Pulkkinen haluaa kouluihin enemmän mielikuvitusta ja yhteisöllistä toimintaa, johon monipuolinen taideaineiden opetus antaisi mahdollisuuden. Kun valmistetaan näytelmä, lauletaan kuorossa ja tehdään isoja kuvataiteellisia projekteja, jokainen löytää kokonaisuudessa oman paikkansa.

Tämän tapainen yhteisöllisyys on onnistuttu erittäin hyvin tuhoamaan kaikenlaisilla ratkaisuilla: suurilla yläasteilla, joissa lapset katoavat massaan, kurssimuotoisella opiskelulla ja opettajan työn pilkkomisella pelkästään oppitunneiksi. Kokonaisvastuut yhteisöstä, pitkäaikaiset opettaja-oppilassuhteet ovat mennyttä päivää.

Pulkkinen näkee suomalaisen koulun muuttuneen tuloskeskeiseksi ja materialistiseksi, koska sitä on kehitetty opettajien, ei oppilaiden näkökulmasta. Pulkkisen näkemykseen voisi myös lisätä tehokkuusajattelun, useasti koulua nykyään kehitetään myös opetustoimen eikä opettajien tai oppilaiden näkökulmasta. Kuntien kriiseillessä taloutensa kanssa tai muuten tehostaessa toimintaansa, eivät säntilliset oppilasryhmätkoot, iltapäiväkerhot, kyläkoulut jne. tunnu mielekkäiltä investointikohteita. Voidaan jopa populistisesti väittää että monissa kunnissa joudutaan tasapainoilemaan kieli keskellä suuta kaikkien lakisääteisten velvoitteiden hoitamisessa kunnialla – rahat kun eivät riitä välttämättä edes siihen.

Pulkkisen viesti on tärkeä meille kunnallisesta päätöksenteosta kiinnostuneille. Opetussuunnitelmia, luokkakokoja tai kouluverkostoa ei yhdessä yössä muuteta. Eikä välttämättä  yksittäinen kunta edes asialle juurikaan pysty tekemään mitään. Tällaiset näkökulmat on kuitenkin huomioitava päätöksenteossa sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla. Erityisen tärkeäksi oppilaan aseman tarkastelu nousee niissä tilanteissa joissa joudutaan karsimaan ja/tai supistamaan opetustoimen toimintoja – esimerkiksi lakkautamaan kyläkouluja. Oulussahan vanhemmat vaativat oikein eräänlaisen “lapsianalyysin” tekemistä Sairaalanrinteen suurkoulun vaikutuksista oppilaisiin. Olisikos sellaisen paikka myös Kiimingissä?