Paneelissa kuultua ja nähtyä: jokainen päätös on hyvinvointipäätös

Valmistauduin erittäin huolellisesti  sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton järjestämään kunnallisvaalipaneeliin, joka pidettiin Oulussa keskiviikkona. Paneeliin oli kutsuttu kaikista keskeisimmistä puolueista kaksi osallistujaa, joista yksi Oulusta ja toinen jostain ympäristökunnasta.

Voin rehellisesti myöntää että en tuntenut aihepiiriä lainkaan ennen kutsua tähän paneeliin. Tiesin vain, että paneeli liittyy jotenkin kolmannen sektorin (eli järjestökentän) ja sosiaali- ja terveystoimen asioihin. STKL ry. paljastui todella merkittäväksi integraattoriksi huikean suuren järjestökentän, kuntien ja valtion välillä. Opin myös sen, että jokainen päätös on hyvinvointipäätös.

Tuleeko kuntalainen kuulluksi? Ainakin kallioparkista kuultiin

Paneelin teemana oli: “tuleeko kuntalainen kuulluksi?” johon liittyvään kysymykseen kanssaehdokkaat ehdottivat internetin laajempaa hyötykäyttöä asioiden esilletuomiseksi. Itse näkisin internetin käytön kaksisuuntaisena, meidän tulisi käyttää sitä myös kuntalaisten heikkojen signaalien (ideoiden) kaappamiseen ja päätöksiin kohdistuvien mielipiteiden keruuseen. Nykyaikaiset sosiaalisen webin palvelut mahdollistaisivat todella innovatiivisia tapoja parantaa kuntalaisten kuulemista ja mielipiteiden huomioon ottamista

Koska jokainen päätös on hyvinvointipäätös, kaivettiin kallioparkki tottakai esille sekä puheenjohtajan että yleisön toimesta. Minä protestoin äänekkäästi kysymyksen relevanssia paneelin teeman kannalta, mutta joidenkin kanssaehdokkaiden ja yleisön edustajien mukaan se oli tärkeä (itse kannatan kallioparkkia, mutta en siihen liittyvää populismia). No, populistisimmat panelistit pääsivät sitten vuodattamaan krokotiilinkyyneleitä siitä kuinka ne vanhukset laitetaan sitten luolastoon ja kuinka se voi täyttyä vedellä ja muuta vastaavaa. O tempores o mores, eikös meillä ole nyt mitään tärkeämpää keskusteltavaa tällaisessa paneelissa kui kallioparkki? Pääsimme kyllä lausumaan kantamme vankilasta/mielenterveyshuollosta vapautuneiden työkuntouttamiseen, kuulovammaisten asemaan, nuorisotyöttömyyteen ja muuhun tärkeään, mutta ylitse kaiken meni kuitenkin tämä kysymys kallioparkista!

Missä oli keskustelu lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja esim. suurten koulujen mahdollisista haittavaikutuksista?

Minua hämmästyttää miten emme sivunneet lainkaan a) pienten kyläkoulujen lakkauttamista b) suurten koulutehtaiden rakentamista (esim. Oulun 1500 oppilaan koulu)) c) nuorten pahoinvointia d).. Moni tärkeämpi asia jäi tämän tunteita herättävän ja asiaperusteiltaan ajat sitten irronneen kallioparkin ruotimiseen ja Oululaisten ehdokkaiden riitelyyn kuka valtuustossa on sanonut mitäkin siitä. Vihreä ehdokas käytti aikaa myös kansalaispalkan esittelyyn, miten se nyt liittyneekään kunnallisvaaleihin.

SKTL:n toimittama materiaali ja heidä nettisivuiltaan löytyneet tiedot olivat itselleni ehkä hyödyllisempiä kuin itse paneeli 😉 Valtaosa ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista päätöksistä tehdään sosiaali- ja terveysalan ulkopuolella. Itse asiassa ihmisten hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä tekevät kaikki kuntapäättäjät. Kaikki kaavapäätökset, liikennepolitiikka, yhdyskuntasuunnittelu, nuorisotilat ja nuorten osallisuus, lähikaupat, katuvalaistus, kouluruokailu jne. ovat päätöksiä joilla voi tukea ihmisten vuorovaikutusta, vähentää yksinäisyyttä, tukea terveellisiä elämätapoja ja ennaltaehkäistä passivoitumista tai sairastumista.

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi osana suunnittelua ja päätöksentekoa?

SKTL:n mukaan päätösten ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin tulisikin olla oleellinen osa suunnittelua ja päätöksentekoa. Uskallan epäillä, että tällaisia arviointeja ei juurikaan vielä tehdä? Nuorisojärjestö Allianssi lähetti sähköpostiin eilettäin uutiskirjeen kaikille “lasten ja nuorten valtuutetun” seinätaulun allekirjoittaneille. Uutiskirjeessään Allianssi muistuttaa uudesta lastensuojelulaista, jonka mukaan kuntien johdon tehtävänä on arvioida paikallisesti lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien ja korjaavien palveluiden kokonaisuutta. Uuden lastensuojelulain mukaan valtuuston tulisi hyväksyä talousarvioon sidottu lasten hyvinvoinnin suunnitelma. Millainen toimiva lasten hyvivoinnin suunnitelma oikein olisi? Siinä on tulevalle valtuustolle mietittävää. Yhtenä työkaluna voisi toimia lapsivaikutusten arviointi, jonka avulla lasten mielipiteitä peruspalveluista yhtenä niiden suurimpana käyttäjänä voidaan kartoiitaa. Lapsivaikutusten arviointia ei vain ilmeisesti pidetä kovinkaan arvokkaana, lasten mielipidettä siis. Tästä esimerkkinä olkoot Ouluun suunniteltu suurkoulu, josta vaadittiin tehtäväksi tällainen arviointi. Virkamiehet eivät nähneet mokomalle tarvetta.

Koulumaailmaan sijoittuneet dramaattiset tapahtumat ja lisääntyvien kuntaliitosten myötä muuttuvat kuntarakenteet entisestään korostavat tarvetta lapsivaikutusten analyysille. Lapset ja nuoret tulee ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä! Ja nuoret tulee myös sitouttaa mukaan tekemään niitä päätöksiä!

Onko koulu lapsia vai opettajia varten? – Lea Pulkkisen lausuntojen pohdiskelua

Jo viikko sitten Professori Lea Pulkkinen otti voimakkaasti kantaa koululaitoksemme nykytilan ongelmiin julkaisemallaan tiedotteella: Nuorisopsykiatriaan panostaminen ei estä hirmutekoja (3.10.2008). Hänen mukaansa Kauhajoen ja Jokelan kaltaisia kriisejä ei ehkäistä lisäämällä varoja nuorisopsykiatriaan. Pääviesti Pulkkisen kannanotossa on se, että suomalaista koululaitosta on kehitetty opettajien, ei oppilaiden hyvinvoinnin näkökulmasta.

Pulkkisen mielestä nyt olisi ryhdyttävä ennakkoluuttomasti muuttamaan niitä rakenteita, jotka aiheuttavat pahoinvointia. Pisa-tutkimuksella paistattelu voidaan unohtaa, sillä tutkimus ei kiinnitä huomiota ongelmiin.

– Siinä on jäänyt esimerkiksi huomaamatta lasten oma viesti siitä, että suomalaiset lapset eivät pidä koulusta, muistuttaa Pulkkinen.

Koululaitos ei Pulkkisen mielestä kaipaa lisää kuraattoreita ja psykologeja vaan paremman opetussuunnitelman. Pulkkisen mukaan nykyisessä koulussa lapset eivät löydä omia vahvuuksiaan: liian moni joutuu kokemaan epäonnistumista ja jää syrjään. Olen täysin samaa mieltä. Tätä asiaa pohdiskeltiin myös Ylen Ykkösamuussa, jossa eräänä arkiaamuna opetushallituksen edustaja, rehtori ja opettaja keskustelivat taito ja taideaineiden asemasta nykykoulussa – yhtenä näkökulmana oli myös Pulkkisen lausunnot. Heidän mukaansa ongelmana on ns. valinnaisten aineiden vähentäminen jo lama-aikana ja jättäminen samalle tasolle. Samaan tulokseen on tullut myös Pulkkinen:

Pulkkinen haluaa kouluihin enemmän mielikuvitusta ja yhteisöllistä toimintaa, johon monipuolinen taideaineiden opetus antaisi mahdollisuuden. Kun valmistetaan näytelmä, lauletaan kuorossa ja tehdään isoja kuvataiteellisia projekteja, jokainen löytää kokonaisuudessa oman paikkansa.

Tämän tapainen yhteisöllisyys on onnistuttu erittäin hyvin tuhoamaan kaikenlaisilla ratkaisuilla: suurilla yläasteilla, joissa lapset katoavat massaan, kurssimuotoisella opiskelulla ja opettajan työn pilkkomisella pelkästään oppitunneiksi. Kokonaisvastuut yhteisöstä, pitkäaikaiset opettaja-oppilassuhteet ovat mennyttä päivää.

Pulkkinen näkee suomalaisen koulun muuttuneen tuloskeskeiseksi ja materialistiseksi, koska sitä on kehitetty opettajien, ei oppilaiden näkökulmasta. Pulkkisen näkemykseen voisi myös lisätä tehokkuusajattelun, useasti koulua nykyään kehitetään myös opetustoimen eikä opettajien tai oppilaiden näkökulmasta. Kuntien kriiseillessä taloutensa kanssa tai muuten tehostaessa toimintaansa, eivät säntilliset oppilasryhmätkoot, iltapäiväkerhot, kyläkoulut jne. tunnu mielekkäiltä investointikohteita. Voidaan jopa populistisesti väittää että monissa kunnissa joudutaan tasapainoilemaan kieli keskellä suuta kaikkien lakisääteisten velvoitteiden hoitamisessa kunnialla – rahat kun eivät riitä välttämättä edes siihen.

Pulkkisen viesti on tärkeä meille kunnallisesta päätöksenteosta kiinnostuneille. Opetussuunnitelmia, luokkakokoja tai kouluverkostoa ei yhdessä yössä muuteta. Eikä välttämättä  yksittäinen kunta edes asialle juurikaan pysty tekemään mitään. Tällaiset näkökulmat on kuitenkin huomioitava päätöksenteossa sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla. Erityisen tärkeäksi oppilaan aseman tarkastelu nousee niissä tilanteissa joissa joudutaan karsimaan ja/tai supistamaan opetustoimen toimintoja – esimerkiksi lakkautamaan kyläkouluja. Oulussahan vanhemmat vaativat oikein eräänlaisen “lapsianalyysin” tekemistä Sairaalanrinteen suurkoulun vaikutuksista oppilaisiin. Olisikos sellaisen paikka myös Kiimingissä?

Kiiminki kymmenen parhaan joukossa lapsiystävällisyydessä! Hienoa!

TNS Gallupin valituille paloille tekemän tutkimuksen mukaan meidän ikioma Kiiminkimme on kymmenen parhaan joukossa mitattaessa maamme lapsiystävällisimpiä kuntia. Perheemme asui vielä viime talvena Raksilassa Oulun ydinkeskustassa joten omakohtaista vertailupohjaa on tutkimuksessa huonosti sijoittuneisiin isoihin kaupunkeihin.TNS Gallupin mukaan seuraavia asioita pidettiin tärkeimpinä kriteereinä:

Lapsiperheille tärkeimpinä kriteereinä pidettiin muun muassa kohtuuhintaisia asuntoja, koulutuksen tarjontaa, alhaista rikollisuutta sekä muiden lapsiperheiden läsnäoloa.

Meidän muuttopäätökseemme vaikutti erityisesti asuntojen halvempi hintataso ja koettu turvallisuus. Olimmehan täällä käyneet jo vuosikaudet “anoppilassa” ja mummolassa. Ostettuamme mummolan itsellemme kyllä ensitöiksemme kunnostimme varastojen ja autotallin lukot. Isovanhemmat eivät pitäneet ovia lukossa – ei kuulemma tarvitse! Vakuutusyhtiön mielestä kyllä tarvitsee, jos joku “pahis” käy pöllimässä varaston tyhjäksi tavarasta ei korvauksia tule vaikka kuinka väittäisi alueen olevan turvallinen.

Pyöräillessäni töistä kotiin mietiskelin hieman sitä, mikä Jäälistä ja Kiimingistä tekee lapsiperheiden kannalta niin oivallisen. Otin näkökulmaksi pikku-Jarin, joka reilu kaksikymmentä vuotta sitten viipotti vastaavissa maisemissa Raahessa Honganpalon alueella. Muistikuvani omasta lapsuudesta vastaavat hämmästyttävällä tavalla nykyistä elämäämme Jäälissä.

Asuimme 120m2 omakotitalossa kumpuilevalla mäntykankaalla. Alueella oli useita pieniä lampia ja tiheä polkuverkosto metsässä. Kaupunki ei ollut rakentanut alueelle kaavassa merkittyjä pyöräteitä, ne tulivat pääosin vasta vuosituhannen vaihteessa. Koulut yläaste ja lukio mukaanlukien sekä kirjasto ja terveysasema olivat kivenheiton päässä. Honganpalo oli n. 10 kilometrin päässä Raahen keskustasta. Mikäs siellä oli asustellessa.

Kavereita oli runsaasti, olihan miltei kaikki asukkaat muuttaneet alueelle 1970-luvun lopulla Rautaruukin rekrytoidessa tuhansia työntekijöitä kymmenessä vuodessa (ihan kuin Nokia Oulun seudulla).Naapureiden kanssa leikittiin vuodenaikaan sovitettuna mitä moninaisempia leikkejä ulkosalla, liikenteestä ei ollut hyvän asemakaavoituksen vuoksi juurikaan vaaraa. Pyörällä “rossailtiin” metsässä, lammilla seilailtiin styrox-lautoilla ja pimeän tullen seikkailtiin lähimetsissä taskulamppujen kera. Honganpalossa oli kaikki mitä lapsiperhe voi turvalliseen arkeen tarvita. Mielestäni Jäälissä on myös.

Onnea Kiimingille hienosta tuloksesta tässä vertailussa!

Kiiminki osana Oulujoen kaupunkia, visio 2021

Oulujoen Kaupunki?

Allekirjoitin tänään Oulun seudun kokoomusjärjestöjen vision pohjoisesta metropolista, 200 000 asukkaan Oulusta. Tämän viikon Nykypäivässä oli aiheesta koko sivun artikkeli, jossa asian ydin kerrottiin seuraavasti:

Vaikka asukkailla mitattuna Oulu ja sen ympäristökunnat muodostavat yhtenäisen talous- ja työssäkäyntialueen, kuntarajat määräävät rahankäytön. Kun tulot ja menot ovat kuntakohtaisia, eivät valtuusto halua tehdä päätöksiä, joista syntyy kuluja, mutta ei omalle kunnalle ehkä välttämättömiä tuottoja.

Tästä paikallisena esimerkkinä toimii vast’ikään tehty päätös irtautua Ouluseudun yrityspalveluista ja satsata kunnan omana työnä tehtävään vastaavaan toimintaan. Istuvat valtuutetut eivät nähneet seudullisen yhteistyön mittakaavaetuja, kuten eivät nähneet myöskään naapurikuntamme Haukiputaan päättäjät tehdessään vastaavan päätöksen. Mielestäni katsomalla jalkojen juureen eli tarkastelemalla maailmaa lyhyellä tähtäimellä saadaan kenties pieniä säästöjä ja tehokkutta operatiivisessa toiminnassa. Oulun seutu on kuitenkin Helsingin, Espoon ja Vantaan tyylinen yhtenäinen alue jonka kehittäminen ja palveluiden tehokas järjestäminen helpottuisi kun pääsisimme irti itsekkyydestä ja omalla hiekkalaaitkolla leikkimisestä. Ikävä kyllä suuntaus juuri nyt näyttää olevan päinvastainen. Käpertymällä pelkäksi palveluiden järjestäjäksi joudumme hakoteille, kuten ministeri Suvi Linden omilla nettisivuillaan oivallisesti toteaakin:

Kilpailu alueiden välillä kiristyy niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Kuntapäättäjät viime kädessä kantavat vastuun siitä, miten palvelut kuntalaisille järjestetään. Pelkkien palvelujen järjestäminen ei riitä, vaan resursseja pitää olla myös kunnan kehittämiseen.

Mitä se meidän kannalta voisi tarkoittaa?

Kiimingin Kokoomus ry teki kuntalaiskyselyn keväällä 2008, jonka tulosten perusteella 83 % vastaajista olisivat halukkaita selvityttämään kuntaliitoksen edut ja haitat. Vain 15% haluaisi pitää kunnan itsenäisyyttä itseisarvona.

No, jos tarkastelisimme aluksi nykytilanteen jatkamista ennallaan. Ensimmäiseksi itsenäisenä pysytteleminen tarkoittaa seutukunnallisten investointien ja suunnitelmien kyseenalaistamista tai niistä laistamista keskitettäessä rajalliset resurssit kotipesän kiillottamiseen.  Toisekseen,  Kiimingin kaltaisilla pienillä kunnilla energia tahtoo kulua hengissä säilymiseen, veroäyrit eikä rohkeus riitä edes isompien omien investointien toteuttamiseen ennen kuin on ihan pakko (vrt. Laivakankaan koulu tai Välikylän “päiväkoti”). Jopa liikenneturvallisuusinvestointien tekeminen ja teiden kunnostaminen takkuaa. Kunnan pöytäkirjoista voi mm. lukea Lunkin talon (Jääli) risteykseen suunnitellun liikenneturvallisuusinvestoinnin (lue: liikenneympyrä, joita Ouluun rakennellaan vähän sinne sun tänne) toteuttamisaikatauluista seuraavaa:

Kehätien-Jäälintien-Laivakankaantien risteykseen laaditaan parhaillaan asemakaavan muutosta, jossa katualuevarausta on muutettu niin, että risteys voidaan toteuttaa kiertoliittymänä. Asemakaavamuutoksen ja tiesuunnitelmien vahvistuttua, liittymän toteuttamisajankohta ratkaistaan talousarviossa.

Ymmärrän kyllä pitkään eri luottamustoimissa toimineena, että valmisteluprosessit ovat pitkiä: tupakkia palaa ja aikaa kuluu. Mutta jos kunnan liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu vuonna 2003 ja vasta nyt viiden vuoden päästä ollaan laatimassa asemakaavoja kiirellisimmiksi katsotuille kohteille..

No. Kyllähän meillä tulee vettä hanasta, sähköä pistorasiasta ja teilläkin juuri ja juuri autoilla ja pyörillä pysyy. Päiväkodeissa ja Kouluissa on sitoutunutta henkilökuntaa ja tilat ovat uudenkarheita pääosin. Siis Jäälissä. Mutta Oulujoen kaupungin perimmäinen visio on melkein liian houkutteleva:

Saisimme enemmän pienemmällä panostuksella!

Siis ensimmäisellä kotimaisella asian ilmaisten: veroäyrimme voisi laskea, jos alueen kunnat muodostaisivat yhteisen kokonaisuuden. Oulujoen kaupungin puuhamiehet ja -naiset ovat laskeneet, että pärjäisimme 18% veroasteella eli meidän veroprosenttimme laskisi. Raahen seudulla Pattijoki liitettiin täpärän liitosäänestyksen jälkeen Raaheen – ei se kunta sinne jokeen sortunut. Palvelut pelaavat ja uusia asuntoja rakennetaan entisen kunnan alueellekin. Uskon, että rakennettu infra voisi jopa parantua osana isompaa yksikköä, esim. teiden kunnostamiseen voitaisiin oikeasti jopa satsata. Peruspalveluiden järjestäminen on lakisääteistä, joten ei niitä minnekään alueeltamme kuskattaisi. Kaupalliset palvelut puolestaan perustuvat talouden lainalaisuuksiin eivät kuntien nimikyltteihin.

Uskon, että useat luottamushenkilöt ja virkamiehet pienissä kunnissa pelkäävät lähinnä oman asemansa puolesta. Näin Jääliläisenä asukkaana en usko, että Oulujoen kaupungissa lähidemokratiamme ainakaan laskisi. Toki saisimme yhteiseen valtuustoon vähemmän alueemme edustajia, mutta tilalle voitaisiin tuoda Oulussa erinomaisesti toimivaa suuralueiden asukasdemokratiaa. Sitouttamalla aleuiden asukkaita tulevan kaupungin päätöksentekoon taloudellisesti ja henkisesti asukastupaverkoston välityksellä, voisi kuntalaisten kokema vaikututtamisen tunne jopa kasvaa!

Tavoitteeni valtuustossa on toimia seudullisen yhteistyön puolestapuhujana ja tiivistyvän kuntarakenteen eteenpäin ajajana. Kiiminkiin 2000-luvulla muuttaneena koen toimivani järjen, en tunteen, johdattamana tässä asiassa.

Lue myös Kalevan yleisönosastolla julkaistu kirjoittamani seutukunnallinen näkökulma samasta aiheesta.

Kommentoin Facebookissa toivetta saada lisäresursseja ennaltaehkäisevään työhön (case kauhajoki)

Facebookkia katselin tässä illan ratoksi ja siellä silmään pisti juuri perustettu ryhmä “Valtio satsaamaan ennaltaehkäisevään oppilashuoltotyöhön!” . Mielestäni asia on erinomaisen tärkeä – veriteot pitää nyt kertakaikkiaan saada loppumaan. Provoisoiduin kuitenkin asiaa Facebookissa kommentoimaan, sillä mielestäni pelkkä viranomaisten lisäresurssointi ei muuta yhteiskuntamme syviä virtauksia. Mielestäni ongelma on perhetasolla. Alla olevassa lainauksessa on kirjoitukseni Facebookin keskustelusta:

Taisipas olla Ilta-Sanomat josta luin tähän liittyvän kolumnin. Siinä kirjoitta ilmaisi huolensa rakenteiden hyvinvoinnista, mutta hoidettavien pahoinvoinnista. Vaikka julkisen sektorin ennaltaehkäisevää työtä resurssoitaisiin kuinka voivat hoidettavat silti jäädä tavoittamatta. Mielestäni emme voi ulkoistaa tätä ongelmaa valtiolle – meidän on kertakaikkiaan muututtava yksilöinä, perheinä ja yhteisöinä suuntaan jossa omien itsekkäiden urapyrkimysten sijaan pysähtyisime kuuntelemaan mitä lapsillemme ja niiden kavereille oikein kuuluu ja miten heillä menee. Pitääkö perheen isille ja äideille lailla säätää ylityökielto että pelkkä tietokone ja jääkaappi ei kouluikäisiä kotona hoitaisi?