“Te muut voisitte mennä vaikka kahville” – vastine Pauli Määtän kirjoitukseen seutuyhteistyöstä

Sattumalta törmäsin tänään Pauli Määtän (Kempele, kesk.) vaaliblogissa olevaan mielenkiintoiseen kirjoitukseen “te muut voisitte mennä vaikka kahville“, jossa ehdokas Määttä käsitteli omasta näkökulmastansa seudullisen yhteistyön ongelmia. Hänen kirjoituksensa käsitteli toimimatonta seutuyhteistyötä, jossa Oulu jyrää ja seudun muut kunnat vikisevät. Kempelehän ei tunnu Oulun talutusnuoraan alistuvan, vaan jopa Kempeleen Kokoomus on irtisanoutunut meidän Kokoomuslaisten itsemme kehittämästä Oulujoen kaupunki 2020 -visiosta, jossa kuntien liitokset perustuisivat tahtoliitoksiin ja kuntien vahvuuksien hyödyntämiseen hyvässä hengessä. Kirjoittaja kertoo esimerkkinä tilanteen koulutuskuntayhtymän kokouksesta, jossa paikalla oli kymmeniä kokousedustajia eri puolilta aluetta, mutta Oulu käytti isännän ääntä:

Oululaisia oli paikalla neljä, mutta heillä oli kokouksessa äänten enemmistö. Kun tultiin pahaan paikkaan, kokouksen oululainen puheenjohtaja ilmoitti: ” Oululaiset pitävät nyt palaverin. Te muut voitte mennä vaikka – kahville”

Minusta tuntuu, että seutyhteistyön ongelmat johtuvat juuri tästä. Kun yksi sanelee, toisten näkökulmat jäävät huomiotta.

Entä sitten? Oulussa on 133 053 asukasta. Kempeleen kunnassa on 15 251 asukasta, joka on 11,7% Oulun asukasluvusta. Jo yksistään Kaijonharjun suuralueella asukkaita on 13 570, joka on vajaa pari tuhatta asukasta vähemmän kuin Kempeleessä! Keskustan suuralueella asukkaita asuu puolestaan muutama tuhat enemmän kuin Kempeleen pitäjässä. Jos Oulu koostuu laskennallisesti useasta Kempeleestä, eikös silloin äänimäärien suhdeluku mene ihan oikein? Pitäisikös vaikkapas Pateniemen suuralueella olla oikeus asettaa kokousedustaja kokouksiin jos 15 000 asukasta on riittävä raja? Määttä ehdottaa esittämänsä “ongelman” korjaamiseksi että Oulu hieman antaisi periksi voimasuhteissa:

Kun nyt toimielimet muodostetaan siten, että oululaisia on 5 ja muita 4, voi Oulu tehdä mitä haluaa. Jos voimasuhteet olisivat toisinpäin, syntyisi oikeaa ja hedelmällistä keskustelua. Oulun pitäisi silloin saada ainakin yksi kunta puolelleen, jos se haluaa viedä jotain asiaansa eteenpäin.

Mielestäni tällainen ajattelu kumpuaa menneisyydestä. On kestämätöntä, että alueemme poliitikot tarkastelevat vielä maailmaa kirkontornien, osuuskauppojen ja osuuspankkien varjoista ja sieltä itkevät kuinka iso Oulu vie ja he vikisevät. Mielestäni ei ole mitään perusteita, että melkein 140 000 asukkaan kaupunkikeskus antaisi alueen keskustavetoisille pikkukunnille veto-oikeuden koko Pohjois-Suomen elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin kannalta keskeisissä päätöksissä.

Uskon vakaasti että vuoteen 2020 mennessä sekä kuntarakenne että päättäjien ikärakenne on muovautunut sillä tavoin uusiksi että Oulun seudusta voitaisiin puhua oikeana “seutuna” eikä kinastelevien päättäjien hiekkalaatikkona.

Aiheesta lisää kirjoituksessani Pyristelyä vääjäämätöntä vastaan (julkaistu Kalevassa 4.10.2008)

Rantalakeus 24.9: Ei suur-Oulu vaan laajempi yhteinen Oulu

Postilaatikkoon tupsahti perunamarkkinoiden alla Rantalakeus, joka muiden lehtien tavoin tuli luettua erittäin tarkasti. Lehdessä pisti silmään mielenkiintoinen Kempeleläisen ehdokkaan mielipidekirjoitus vaalipostia-palstalla. Jutussa puoluetoveri Henry Koivukangas kirjoittaa:

yksittäisten kuntien voimavarat eivät enää tähän (kilpailukyvyn ylläpitämiseen) riitä. Sisäänpäin kääntyminen ei ole ratkaisu ja hallinnolliset rajat ovat yllättävän tehokas, pahimmillaan este ja parhaimmillaankin hidaste toimintojen tehostamiselle ja palveluiden parantamiselle.

En voi juurikaan enempää ajatella hänen kanssaan täsmälleen samalla tavoin. Kuinka monta kertaa olen katsellut kateellisena kaupungin infrastruktuuria ja hämmästellyt kuinka suuri ero voikaan olla kahden vierekkäisen asuinpaikan välillä. Oulun huoliteltujen istutusten, kattavan pyörätieverkoston ja muutenkin kunnossapidetyn julkisen infran jälkeen on suorastaan shokki muuttaa tänne “maalle” .. Katuvaloja on pahimmillaan 500m välein tai ei ollenkaan, tiet ovat kuoppaisia ja pyörätieverkosto sanalla sanoen erittäin epälooginen. Ajakaapas vaikkapa laivakankaantien reunaa 😉 Hyvin lyhyen asumisen jälkeen selvisi mm. että välikylään kaivattaisiin päiväkotia, mutta sitä ei ole voitu toteuttaa tarpeesta huolimatta – ei ole rahaa. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka.

Uskon että yhdessä toimimalla Oulun seudun kunnat saisivat käyttöönsä “leveämmät hartiat” sekä peruspalvelujen järjestämiseen että strategisten/suurten investointien toteuttamiseen. Hiekkalaatikkoleikkien ja sulle/mulle -politiikan aika on ohi. Olen samaa mieltä Henryn kanssa että  mahdollisella kuntaliitoksella ei tule pelotella meitä veronmaksajia:

Kuntalaisia ei pidä aliarvioida väittämällä, että Oulu on mörkö, joka haluaa näivettää Kempeleläisten elinolosuhteita

Toivon että seuraavalla valtuustokaudella voidaan tehdä selvitys kuntaliitoksesta ja päättää sen tuomien faktojen perusteella jäämmekö itsenäiseksi vai liitymmekö suurempaan kokonaisuuteen. Kotipaikkakunnallani Raahessa kaupunkiin liitetyn Pattijoen omaleimaisuus ja identiteetti ei ole mihinkään hävinnyt. Ex-kunnan pesäpallojoukkuekin porskuttaa. Voittivathan he kultaa tänä vuonna!