“Te muut voisitte mennä vaikka kahville” – vastine Pauli Määtän kirjoitukseen seutuyhteistyöstä

Sattumalta törmäsin tänään Pauli Määtän (Kempele, kesk.) vaaliblogissa olevaan mielenkiintoiseen kirjoitukseen “te muut voisitte mennä vaikka kahville“, jossa ehdokas Määttä käsitteli omasta näkökulmastansa seudullisen yhteistyön ongelmia. Hänen kirjoituksensa käsitteli toimimatonta seutuyhteistyötä, jossa Oulu jyrää ja seudun muut kunnat vikisevät. Kempelehän ei tunnu Oulun talutusnuoraan alistuvan, vaan jopa Kempeleen Kokoomus on irtisanoutunut meidän Kokoomuslaisten itsemme kehittämästä Oulujoen kaupunki 2020 -visiosta, jossa kuntien liitokset perustuisivat tahtoliitoksiin ja kuntien vahvuuksien hyödyntämiseen hyvässä hengessä. Kirjoittaja kertoo esimerkkinä tilanteen koulutuskuntayhtymän kokouksesta, jossa paikalla oli kymmeniä kokousedustajia eri puolilta aluetta, mutta Oulu käytti isännän ääntä:

Oululaisia oli paikalla neljä, mutta heillä oli kokouksessa äänten enemmistö. Kun tultiin pahaan paikkaan, kokouksen oululainen puheenjohtaja ilmoitti: ” Oululaiset pitävät nyt palaverin. Te muut voitte mennä vaikka – kahville”

Minusta tuntuu, että seutyhteistyön ongelmat johtuvat juuri tästä. Kun yksi sanelee, toisten näkökulmat jäävät huomiotta.

Entä sitten? Oulussa on 133 053 asukasta. Kempeleen kunnassa on 15 251 asukasta, joka on 11,7% Oulun asukasluvusta. Jo yksistään Kaijonharjun suuralueella asukkaita on 13 570, joka on vajaa pari tuhatta asukasta vähemmän kuin Kempeleessä! Keskustan suuralueella asukkaita asuu puolestaan muutama tuhat enemmän kuin Kempeleen pitäjässä. Jos Oulu koostuu laskennallisesti useasta Kempeleestä, eikös silloin äänimäärien suhdeluku mene ihan oikein? Pitäisikös vaikkapas Pateniemen suuralueella olla oikeus asettaa kokousedustaja kokouksiin jos 15 000 asukasta on riittävä raja? Määttä ehdottaa esittämänsä “ongelman” korjaamiseksi että Oulu hieman antaisi periksi voimasuhteissa:

Kun nyt toimielimet muodostetaan siten, että oululaisia on 5 ja muita 4, voi Oulu tehdä mitä haluaa. Jos voimasuhteet olisivat toisinpäin, syntyisi oikeaa ja hedelmällistä keskustelua. Oulun pitäisi silloin saada ainakin yksi kunta puolelleen, jos se haluaa viedä jotain asiaansa eteenpäin.

Mielestäni tällainen ajattelu kumpuaa menneisyydestä. On kestämätöntä, että alueemme poliitikot tarkastelevat vielä maailmaa kirkontornien, osuuskauppojen ja osuuspankkien varjoista ja sieltä itkevät kuinka iso Oulu vie ja he vikisevät. Mielestäni ei ole mitään perusteita, että melkein 140 000 asukkaan kaupunkikeskus antaisi alueen keskustavetoisille pikkukunnille veto-oikeuden koko Pohjois-Suomen elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin kannalta keskeisissä päätöksissä.

Uskon vakaasti että vuoteen 2020 mennessä sekä kuntarakenne että päättäjien ikärakenne on muovautunut sillä tavoin uusiksi että Oulun seudusta voitaisiin puhua oikeana “seutuna” eikä kinastelevien päättäjien hiekkalaatikkona.

Aiheesta lisää kirjoituksessani Pyristelyä vääjäämätöntä vastaan (julkaistu Kalevassa 4.10.2008)

Advertisements

Paneelissa kuultua ja nähtyä: jokainen päätös on hyvinvointipäätös

Valmistauduin erittäin huolellisesti  sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton järjestämään kunnallisvaalipaneeliin, joka pidettiin Oulussa keskiviikkona. Paneeliin oli kutsuttu kaikista keskeisimmistä puolueista kaksi osallistujaa, joista yksi Oulusta ja toinen jostain ympäristökunnasta.

Voin rehellisesti myöntää että en tuntenut aihepiiriä lainkaan ennen kutsua tähän paneeliin. Tiesin vain, että paneeli liittyy jotenkin kolmannen sektorin (eli järjestökentän) ja sosiaali- ja terveystoimen asioihin. STKL ry. paljastui todella merkittäväksi integraattoriksi huikean suuren järjestökentän, kuntien ja valtion välillä. Opin myös sen, että jokainen päätös on hyvinvointipäätös.

Tuleeko kuntalainen kuulluksi? Ainakin kallioparkista kuultiin

Paneelin teemana oli: “tuleeko kuntalainen kuulluksi?” johon liittyvään kysymykseen kanssaehdokkaat ehdottivat internetin laajempaa hyötykäyttöä asioiden esilletuomiseksi. Itse näkisin internetin käytön kaksisuuntaisena, meidän tulisi käyttää sitä myös kuntalaisten heikkojen signaalien (ideoiden) kaappamiseen ja päätöksiin kohdistuvien mielipiteiden keruuseen. Nykyaikaiset sosiaalisen webin palvelut mahdollistaisivat todella innovatiivisia tapoja parantaa kuntalaisten kuulemista ja mielipiteiden huomioon ottamista

Koska jokainen päätös on hyvinvointipäätös, kaivettiin kallioparkki tottakai esille sekä puheenjohtajan että yleisön toimesta. Minä protestoin äänekkäästi kysymyksen relevanssia paneelin teeman kannalta, mutta joidenkin kanssaehdokkaiden ja yleisön edustajien mukaan se oli tärkeä (itse kannatan kallioparkkia, mutta en siihen liittyvää populismia). No, populistisimmat panelistit pääsivät sitten vuodattamaan krokotiilinkyyneleitä siitä kuinka ne vanhukset laitetaan sitten luolastoon ja kuinka se voi täyttyä vedellä ja muuta vastaavaa. O tempores o mores, eikös meillä ole nyt mitään tärkeämpää keskusteltavaa tällaisessa paneelissa kui kallioparkki? Pääsimme kyllä lausumaan kantamme vankilasta/mielenterveyshuollosta vapautuneiden työkuntouttamiseen, kuulovammaisten asemaan, nuorisotyöttömyyteen ja muuhun tärkeään, mutta ylitse kaiken meni kuitenkin tämä kysymys kallioparkista!

Missä oli keskustelu lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja esim. suurten koulujen mahdollisista haittavaikutuksista?

Minua hämmästyttää miten emme sivunneet lainkaan a) pienten kyläkoulujen lakkauttamista b) suurten koulutehtaiden rakentamista (esim. Oulun 1500 oppilaan koulu)) c) nuorten pahoinvointia d).. Moni tärkeämpi asia jäi tämän tunteita herättävän ja asiaperusteiltaan ajat sitten irronneen kallioparkin ruotimiseen ja Oululaisten ehdokkaiden riitelyyn kuka valtuustossa on sanonut mitäkin siitä. Vihreä ehdokas käytti aikaa myös kansalaispalkan esittelyyn, miten se nyt liittyneekään kunnallisvaaleihin.

SKTL:n toimittama materiaali ja heidä nettisivuiltaan löytyneet tiedot olivat itselleni ehkä hyödyllisempiä kuin itse paneeli 😉 Valtaosa ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista päätöksistä tehdään sosiaali- ja terveysalan ulkopuolella. Itse asiassa ihmisten hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä tekevät kaikki kuntapäättäjät. Kaikki kaavapäätökset, liikennepolitiikka, yhdyskuntasuunnittelu, nuorisotilat ja nuorten osallisuus, lähikaupat, katuvalaistus, kouluruokailu jne. ovat päätöksiä joilla voi tukea ihmisten vuorovaikutusta, vähentää yksinäisyyttä, tukea terveellisiä elämätapoja ja ennaltaehkäistä passivoitumista tai sairastumista.

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi osana suunnittelua ja päätöksentekoa?

SKTL:n mukaan päätösten ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin tulisikin olla oleellinen osa suunnittelua ja päätöksentekoa. Uskallan epäillä, että tällaisia arviointeja ei juurikaan vielä tehdä? Nuorisojärjestö Allianssi lähetti sähköpostiin eilettäin uutiskirjeen kaikille “lasten ja nuorten valtuutetun” seinätaulun allekirjoittaneille. Uutiskirjeessään Allianssi muistuttaa uudesta lastensuojelulaista, jonka mukaan kuntien johdon tehtävänä on arvioida paikallisesti lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien ja korjaavien palveluiden kokonaisuutta. Uuden lastensuojelulain mukaan valtuuston tulisi hyväksyä talousarvioon sidottu lasten hyvinvoinnin suunnitelma. Millainen toimiva lasten hyvivoinnin suunnitelma oikein olisi? Siinä on tulevalle valtuustolle mietittävää. Yhtenä työkaluna voisi toimia lapsivaikutusten arviointi, jonka avulla lasten mielipiteitä peruspalveluista yhtenä niiden suurimpana käyttäjänä voidaan kartoiitaa. Lapsivaikutusten arviointia ei vain ilmeisesti pidetä kovinkaan arvokkaana, lasten mielipidettä siis. Tästä esimerkkinä olkoot Ouluun suunniteltu suurkoulu, josta vaadittiin tehtäväksi tällainen arviointi. Virkamiehet eivät nähneet mokomalle tarvetta.

Koulumaailmaan sijoittuneet dramaattiset tapahtumat ja lisääntyvien kuntaliitosten myötä muuttuvat kuntarakenteet entisestään korostavat tarvetta lapsivaikutusten analyysille. Lapset ja nuoret tulee ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä! Ja nuoret tulee myös sitouttaa mukaan tekemään niitä päätöksiä!

Jääliläiset “sorron yöstä nouskaa” ja alueenne ehdokkaita äänestäkää

Viime lauantaina sain mielenkiintoisen puhelun saunan lämmityksen aikoihin yhdistyksemme puheenjohtajalta Heikki “Hessu” Ketolalta. Hän oli ryhtynyt puuhaaman “pro jääli” teeman alla Jääliläisten ehdokkaiden yhteistä kampanjaa tienvarsimainoksineen.

EI ole kovinkaan yllättävää että puolueiden välinen yksimielisyys jäi saavuttamatta. Me Jääli-Välikylän Kokoomuslaiset löimme kuitenkin Toivo hanskamme yhteen ja päätimme kustantaa pari mainosta Kuusamontien varteen. Miksikös näin? Miksi haluamme sinun äänestävän Jääliläistä?

Ketolan Heikin vaaliblogissa asia kiteytetään erinomaisesti:

Jäälistähän on puhuttu jo jopa omana kaupunkinaan tai osana Oulua, mutta ei se nyt vielä sitä läheskään ole, tuli sitten Ideapark tai muuta. Kyllähän meillä on pitkään ollut väliinputoajan rooli olla täällä Oulun ja Kiimingin välimaastossa. Huolimatta siitä, että palveluiden, yrityselämän ja kehityksen olisi pitänyt suuntautua meille jääliläisille tasapuolisesti kirkonkylään nähden. Onko?

Muistammeko me Jääliläiset äänestää alueemme asukkaita? Kuten allekirjoittanut, monet muutkin alueemme asukkaista ovat tullista tulleita. Ehdokaskollegani Aila Postareff-Jurvelin pohdiskelee omassa blogissaan tätä ongelmaa mielestäni oivallisella tavalla:

Jääliläiset äänestävät keskimäärin vähemmän aktiivisemmin kuin muut kiiminkiläiset. Osin tämä johtuu siitä, että jääliläisistä suurempi osa on muualta muuttaneita, uusia kiiminkiläisiä. Jääliläiset eivät tunne ihmisiä, joita äänestävät. Olen sitä mieltä, että jääliläisten kannattaa äänestää jääliläisiä.

Näin tehkäämme! Sinä voit vaikuttaa asiaan äänestämällä Jääliläistä! Ennakkoäänestys on jo alkanut, numeron voi käydä kätevästi piirtämässä Jäälin kirjastossa vaikka kauppareissun yhteydessä. Jos olet asioimassa Linnanmaan marketeilla tai opiskelemassa/töissä yliopistolla, voit äänestää myös siellä. Tärkeintä on että äänestät!

“Kaikki lähtee yksilöstä” – Nobel palkittu Martti Ahtisaari Ylen Ykkösaamun haastattelussa

Asensin viikonloppuna hämäräkytkimen ulkovalaistusta ohjaamaan. Siinä johtoja vedellessä tapani mukaan kuuntelin radiota. Sattumalta olin Radio Suomen taajuudella jossa toimittaja Jari Korkki haastatteli parhaillaan Nobel palkittua Presidentti Martti Ahtisaarta [Kyseessä oli TV 1:n YLE Ykkösaamun radioitu versio, tässä linkki alkuperäiseen videoversioon]. Vaikka suurin osa haastattelusta sivusikin hänen erittäin menestyksekästä diplomaatin uraansa  YK:n ja muiden järjestöjen tehtävissä, toimittaja Korkki kyseli häneltä myös näkemyksiä ajankohtaisiin väkivallantekoihin maassamme. Presidentin vastaus miellytti minua suuresti. Alla vapaasti litteroitu vastaus Toimittaja Korkin tekemään kysymykseen (videoleikkeen perusteella):

Oikeastaan katsoisisin sitä vähän laajemminkin. On paljon puhuttu kuinka rauhanturvaaminen on vaarallista, mä vähän katselin 50-vuoden ajalta tilastoja. Rauhanturvahommissa oli kuollut muutamia kymmeniä, liikenneonnettomuuksissa 34000 ihmistä ja  57000 ihmistä on tehnyt itsemurhan. Perheväkivallasta ei ollut tilastoja noin pitkältä ajalta. Mutta on tiedossa että noin 30 naista tapetaan vuosittain. Kyllä tämä kertoo että jotain on pielessä tässä hyvässä maassa. Meillä on niin valtavasti hyvää tässä maassa. Tämä on pistänyt minut miettimään..

Minusta tuntuu että eräs asia on unohtunut. Jokaisella että pystyy elämään hyvää elämää täytyy kantaa vastuuta omasta elämästään. Ei niin että jos jotain sattuu niin se on aina kirkon, kunnan, valtion tai vaikkapa jonkin järjestön vika.  Ei se tarkoita että hyvinvointiyhteiskunta romutetaan. Jokainen meistä tarvii ystäviä ja tässä täytyy myös ympäröivän yhteiskunnan olla mukana. Mutta Jos hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa sitä että yksilö ei kanna mitään vastuuta elämästään niin katson että silloin olemme epäonnistuneet.

Hänen mukaansa me kansalaiset olemme jossain määrin “laitostuneita” ja en voi kyllin olla hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka demari hän onkin ;-). Vanha latteushan on “muutos lähtee yksilöstä” – joka pitä erinomaisen hyvin paikkansa. Voimme vaikuttaa todella lukuisiin asioihin vain muuttamalla kulutustottumuksiamme, liikuntatapojamme, ruokailutottumuksiamme.. lista olisi loputon. Me yksilöt muodostamme yhteisön. Yhteisön tehtävä on välittää niistäkin yksilöistä, jotka eivät kenties halua olla osa tätä yhteisöä ja vetäytyvät. Yhteiskunnan tulee mielestäni olla “taustalla” ja tulla tarvittaessa apuun jos yksilöt eivät jaksa tai pysty elämään itsenäisesti osana yhteisöä.

Tätä “muutos lähtee yksilöstä” tulisi soveltaa myös kuntien järjestämiin peruspalveluihin. Kuinka paljon meillä olisikaan mahdollista vaikuttaa esim. terveydenhuollon kustannuksiin ihmisiä aktivoimalla ja valistamalla. Arjen hyötyliikunta pitää mielen ja kehon kunnossa, mutta myös poissa lääkäriltä. On tietysti naivia väittää että valistamalla me ryhtyisimme huolehtimaan paremmin omasta itsestämme – silti muutoksen siemen on meissä kaikissa!

Ratikalla Ruskoon, kutsutaksilla kauppaan vai sähköautolla kirkolle?

Pöydälläni on lojunut jo pidemmän aikaa lehtileike vihreiden vaalikampanjan avauksesta. Siinä Oulun läänin vihreät esittävät paikallisjunia ja kutsutakseja Oulun seudun joukkoliikennesolmuja aukomaan. Ensi silmäyksellä vihreiden ideat tuntuvat hieman kaukaa haetuilta ja suorastaan naiveilta, mutta he katsovat aloitteellaan horisontin taakse. Saman ilmeisesti ovat huomanneet kaikkien puolueiden edustajat, sillä uusimassa Forum24-lehdessä isoimpien puolueiden edustajat olivat kaikki ajatuksen takana. Innostuin kirjoittamaan aiheesta luettuani Oululaisen ystäväni Antero Metson vaaliblogista (kristillisten ehdokas) kirjoituksen “kiskoliikenne joukkoliikenteen ratkaisuvaihtoehtona“.

Tällä hetkellä meidän Oulun seudulla asuvien elämäntapa on rakennettu yksityisautoilun varaan. En minäkään haluaisi millään luopua kullankeltaisesta Berlingostamme 🙂 Lyhyellä tähtäimellä tullenemmekin säilyttämään vaikka väkisin yksityisautoiluun perustuvan elämäntapamme. Vaikka  bensan (ja jopa dieselin) nykyhinnoilla autoilu on  järjettömän kallista ajamme töihin eri puolille aluetta joka päivä omalla peltilehmällä.

Periaatteessa kaikki voisi olla toisin. Autoilu on kuitenkin joustavaa ja mukavaa. Emme todennäköisesti luovu (tästäkään) saavutetusta edusta kuin väkipakolla. On selviä merkkejä että lähitulevaisuudessa hiilivetypohjaiset liikennepolttoaineet muuttuvat erittäin kalliiksi ylellisyystuotteiksi jolla tulee olemaan omat vaikutuksensa  myös  Kiiminkiläisten  pendelöinnille Oulussa olevan työpaikan ja “maaseudun rauhassa” olevan asuinpaikan välillä.

Itse aion heti kuin vain mahdollista hankkia uuden sukupolven hybridi-auton jahka lapsiperheille sopivia malleja alkaa markkinoille ilmestyä. Tällä hetkellä sähköautojen kehitys on vielä lapsenkengissään, mutta jo muutaman vuoden kuluttua meille myydään jo täyttä häkää erilaisia ratkaisumaleja ympäristötietoisuuden ja energian hinnan muodostaman kompleksin yhtälön ratkaisemiseksi.

Keskipitkällä aikavälillä joukkoliikenne on varteenotettava vaihtoehto myös Oulun seudulla

Vaikka lyhyellä tähtäimellä tarkasteltuna Oulun seudun julkinen liikenne on surkeassa jamassa, ihmiset haluavat ajella omia autojaan ja joukkoliikenteeseen satsaamiseen tarvittavaa voimakasta poliittista tahtoa ei löytynekään, tuntuvat visiot seudullisesta paikallisjunaliikenteestä olevan mahdollisia pidemmällä aikajänteellä. Asiaa ei voi pitää enää edes vihreiden piipertelynä, sillä tämän kannan ottivat käytännössä kaikki suurimpien puolueiden ryhmänjohtajat Forum24:ssa viikonvaihteessa (muistaakseni).

Oulun läänin vihreät ovat esittäneet  että kaavoituksen tulisi olla sellaista että perheissä ei tarvita kahta autoa. Taloudellisesti tarkasteltuna ajatus on järkevä. Kuka haluaa maksaa kahden auton vakutuusmaksut? polttoaineet? huollot? Jääli ja kirkonkylä ovat jo varsin tiiviitä yhdyskuntarakenteiltaan jo täll hetkellä. Tässä asiassa katse kohdistuukin haja-asutusalueille – poikkeuslupia myönnettäessä ei pitäisi enää satsata “väljyyteen” vaan asunnot pitäisi kasata ryppäiksi kyläkeskustoihin. Ikäänkuin kaavoittaa pieniä taajamia tehokkaasti.  Näistä pientaajamista voitaisiin järjestää automaattisesti optimoitu tilauspohjainen kutsutaksiliikenne (tästä oli juttua Hesarissa viime keväänä) työmatkalaisia, koululaisia, kauppareissulaisia ja muita kulkijoita varten.

Ensimmäinen askel ratikkaliikenteen tiellä olisi tietysti bussiliikenteen merkittävä tehostaminen ja reittien uudelleen muotoilu että me kaikki teknologiakylässä tai Ruskossa työskentelevät voisimme matkustaa suorinta tietä työpaikoille ja takaisin. Tällaista optimointia ja muuta joukkoliikenteen suunnittelua varten tulisi jo lähivuosina perustaa seudullinen joukkoliikennevirasto tai lautakunta, aivan kuten Oulun läänin vihreät ovat esittäneet. Pidemmällä aikavälillä runkoreittejä voitaisiin operoida kevytraitiovaunuilla ja muulla kiskokalustolla, mutta kiskoliikenteeseen investoiminen on erittäin kallista ja vaatii esim. Kiiminkiin päin suuntautuville reiteille runsaasti uutta asutusta molemminpuolin Kuusamontietä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jääli-Korvenkylä alue tulisi rakentaa täyteen asutusta.

Kiskoliikenteeseen perustuvan joukkoliikenneinfran suunnittelu on pitkäjänteistä työtä. Mielestäni kaavoittajien tulisi ryhtyä vakavasti pohtimaan nykyistä mittavempia joukkoliikennejärjestelyjä ja niiden vaikutuksia seutukaavaan ja yleiskaavaan. Samalla Oulun seudun kuntien tulisi ryhtyä aitoon yhteistyöhön kyttäilyn sijasta, sillä tällainen hanke vaatii erittäin lujaa poliittista tahtoa puolueista ja kuntarajoista riippumatta.

Onko koulu lapsia vai opettajia varten? – Lea Pulkkisen lausuntojen pohdiskelua

Jo viikko sitten Professori Lea Pulkkinen otti voimakkaasti kantaa koululaitoksemme nykytilan ongelmiin julkaisemallaan tiedotteella: Nuorisopsykiatriaan panostaminen ei estä hirmutekoja (3.10.2008). Hänen mukaansa Kauhajoen ja Jokelan kaltaisia kriisejä ei ehkäistä lisäämällä varoja nuorisopsykiatriaan. Pääviesti Pulkkisen kannanotossa on se, että suomalaista koululaitosta on kehitetty opettajien, ei oppilaiden hyvinvoinnin näkökulmasta.

Pulkkisen mielestä nyt olisi ryhdyttävä ennakkoluuttomasti muuttamaan niitä rakenteita, jotka aiheuttavat pahoinvointia. Pisa-tutkimuksella paistattelu voidaan unohtaa, sillä tutkimus ei kiinnitä huomiota ongelmiin.

– Siinä on jäänyt esimerkiksi huomaamatta lasten oma viesti siitä, että suomalaiset lapset eivät pidä koulusta, muistuttaa Pulkkinen.

Koululaitos ei Pulkkisen mielestä kaipaa lisää kuraattoreita ja psykologeja vaan paremman opetussuunnitelman. Pulkkisen mukaan nykyisessä koulussa lapset eivät löydä omia vahvuuksiaan: liian moni joutuu kokemaan epäonnistumista ja jää syrjään. Olen täysin samaa mieltä. Tätä asiaa pohdiskeltiin myös Ylen Ykkösamuussa, jossa eräänä arkiaamuna opetushallituksen edustaja, rehtori ja opettaja keskustelivat taito ja taideaineiden asemasta nykykoulussa – yhtenä näkökulmana oli myös Pulkkisen lausunnot. Heidän mukaansa ongelmana on ns. valinnaisten aineiden vähentäminen jo lama-aikana ja jättäminen samalle tasolle. Samaan tulokseen on tullut myös Pulkkinen:

Pulkkinen haluaa kouluihin enemmän mielikuvitusta ja yhteisöllistä toimintaa, johon monipuolinen taideaineiden opetus antaisi mahdollisuuden. Kun valmistetaan näytelmä, lauletaan kuorossa ja tehdään isoja kuvataiteellisia projekteja, jokainen löytää kokonaisuudessa oman paikkansa.

Tämän tapainen yhteisöllisyys on onnistuttu erittäin hyvin tuhoamaan kaikenlaisilla ratkaisuilla: suurilla yläasteilla, joissa lapset katoavat massaan, kurssimuotoisella opiskelulla ja opettajan työn pilkkomisella pelkästään oppitunneiksi. Kokonaisvastuut yhteisöstä, pitkäaikaiset opettaja-oppilassuhteet ovat mennyttä päivää.

Pulkkinen näkee suomalaisen koulun muuttuneen tuloskeskeiseksi ja materialistiseksi, koska sitä on kehitetty opettajien, ei oppilaiden näkökulmasta. Pulkkisen näkemykseen voisi myös lisätä tehokkuusajattelun, useasti koulua nykyään kehitetään myös opetustoimen eikä opettajien tai oppilaiden näkökulmasta. Kuntien kriiseillessä taloutensa kanssa tai muuten tehostaessa toimintaansa, eivät säntilliset oppilasryhmätkoot, iltapäiväkerhot, kyläkoulut jne. tunnu mielekkäiltä investointikohteita. Voidaan jopa populistisesti väittää että monissa kunnissa joudutaan tasapainoilemaan kieli keskellä suuta kaikkien lakisääteisten velvoitteiden hoitamisessa kunnialla – rahat kun eivät riitä välttämättä edes siihen.

Pulkkisen viesti on tärkeä meille kunnallisesta päätöksenteosta kiinnostuneille. Opetussuunnitelmia, luokkakokoja tai kouluverkostoa ei yhdessä yössä muuteta. Eikä välttämättä  yksittäinen kunta edes asialle juurikaan pysty tekemään mitään. Tällaiset näkökulmat on kuitenkin huomioitava päätöksenteossa sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla. Erityisen tärkeäksi oppilaan aseman tarkastelu nousee niissä tilanteissa joissa joudutaan karsimaan ja/tai supistamaan opetustoimen toimintoja – esimerkiksi lakkautamaan kyläkouluja. Oulussahan vanhemmat vaativat oikein eräänlaisen “lapsianalyysin” tekemistä Sairaalanrinteen suurkoulun vaikutuksista oppilaisiin. Olisikos sellaisen paikka myös Kiimingissä?

Punaisenladonkankaan kompostialue vs. tutkimus jonka mukaan mädätys on kompostointia ympäristöystävällisempää

Kuten varmasti jokainen alueemme asukas tietää, ollaan Kuusamontien toiselle puolelle kaavoittamassa suuria kompostointikenttiä jätevesilietteen jälkikäsittelyä varten. Asiasta on tehty vetoomuksia ja valituksia, niin että Oulun kaupunkikaan ei hankkeeseen enää usko. Tästä esimerkkinä on se, että Oulun vesi on jo ryhtynyt kaikessa hiljaisuudessa suunnittelemaan mädätyksen käyttöönottoa Taskilan puhdistamolla.

Tänään lapsia nukuttaessani lueskentelin nettitabletilla verkkohesaria josta löytyi mielenkiintoinen artikkeli meidän asuinympäristömmeäkin välillisesti sivuavasta tutkimuksesta: Mädätys on kompostointia ympäristöystävällisempää (HS 8.10.2008):

Mädättäminen on kompostointia ympäristöystävällisempi ja edullisempi tapa käsitellä biojätteet, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.

Mädätyksen paremmuus johtuu siitä, että siinä syntyy biokaasua, josta voidaan tehdä vaikkapa sähköä ja lämpöä. Lisäksi syntyy multaa, kuten kompostoinnissa.

Selvityksessä mukana olleet biokaasulaitokset olivat edullisempia rakentaa kuin kompostointilaitokset, kertoi tutkimusinsinööri Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskuksesta.

Joko tämä tutkimus vihdoin saa eri osapuolten silmät avautumaan ja Oulun kaupunki päättää lopultakin luopua koko kompostoinnista ja siirtää huomion mädätyslaitoksen rakentamiseen puhdistamon yhteyteen? Toivottavasti. Tätäkin prosessia kun tarkastelee “Oulujoen kaupunki”-lasit päässä ei voi kuin hämmästellä tapahtumien kulkua. Nimittäin Haukipudas on ollut erittäin kiinnostunut ottamaan kompostointialueen ja muun jätteenkäsittelytoiminnan omille mailleen – tuleehan siitä verotuloja. Pudaksen päättäjiä ei ole juurikaan ahdistanut se pieni mutta, että kaatopaikan lähettyvillä on lukuisia uimamonttuja ja matkaa ihmisten pihoillekaan ei ole montaa kilometriä. Ne pihat kun sattuvat olemaan naapuripitäjän puolella.

Eikös tällaisesta toiminnasta pitäisi kertakaikkiaan tehdä loppu? On kaksi vaihtoehtoa: a) joko kaavoitusvaltikka kunnilta kokonaan pois valtiolle tai maakuntien liitolle b) kuntarajat matalaksi että ei ainakaan näin härskiä omien nurkkien hyväksikäyttöä voisi tapahtua yhtenäisen kaupunkirakenteen sisällä.

Katsotaan miten asia etenee. Vaikka meidänkin jätevetemme Ouluun pumpataan, emme voi juurikaan vaikuttaa Oulun veden toimintaan. Tutkimus luo kuitenkin toivoa 😉 Sitä odotellessasi voit käydä allekirjoittamassa kompostointialuetta vastustavan nettiadressin: http://www.adressit.com/jaalin_jatehankkeet